17
hei
09

TOINEN MIELIPIDE

Kovin on hajontaa hammaslääkäreiden mielipiteissä.

Kas kun tuossa juhannuksen aikaan kävin legojani esittelemässä Nurmijärvellä. Löytyi reikä, mutta hammaslääkäri oli kovasti sitä mieltä, että joutaa odottamaan lokakuulle toimenpidettä.

Eilen illalla se perkeleen hammas sitten alkoi murentumaan omaan mahdottomuuteensa. Ensin lähti pieni sälö irti ja kun vähän kynnellä rapsutin, niin lähti vähän isompi sälö. Hampaita harjatessa irtosi sitten jo melkein neljännes.

Koskapa sijaitsen tällä hetkellä Siilinjärvellä, soitin aamulla paikalliseen hammashoitolaan ja kerroin tilanteeni. Lausuttuani taikasanat “olen raskaana”, toivotti hoitaja tervetulleeksi vastaanotolle iltapäivällä. Ja minähän menin.

Ja pääsin kotiin kymmenen minuuttia myöhemmin yhtä hammasta köyhempänä.

Oli perkele hapantunut juurimutiaan myöten niin, että puudutusta tarvittiin vain verenvuodon hillitsemiseen.

Lääkäri laskutti Nurmijärven kuntaa ja laittoi mukaan saatekirjeen muodossa onnittelut potilaan asianmukaisen hoidon laiminlyömisestä ja viittä vaille valmiista verenmyrkytyksestä.

Saattaa olla, että piipahdan antamassa hieman palautetta pitäjän hammashuoltoon itsekin, jahka tästä ehdin takaisin etelään.

Tämä oli nyt toinen kerta viiden vuoden sisään, kun HUSsissa mokataan hammashuolto allekirjoittaneen kohdalla. Edellisellä kerralla hauskuus maksoi sairaanhoitopiirille melkein 7000 euroa, tällä kertaa aika lailla vähemmän, vaikka kaikki katastrofin ainekset olivatkin taas koossa.


8 Kommentit to “TOINEN MIELIPIDE”


  1. heinäkuu 17, 2009 kello 18:07

    Siis mitä ne tekivät – juurihoitivat vai kiskoivat koko hampaan irti?!

  2. heinäkuu 17, 2009 kello 18:34

    Ei taidettu ottaa suukalustosta röntgenkuvia Nurmijärvellä. Kuulostaa yhtä kamalalta kuin meikäläisen kokemus muutaman vuoden takaa, kun “ei niitä kaikkia tummentumia kannata murehtia” ja “röntgenkuvat on aika turhia, vaikka olet uusi potilas”.

    Mutta kivasti nuo taikasanat tosiaankin toimivat. Tähän mennessä niillä on saatu mm. alkuviikosta työterveyteen lääkäriaika samalle päivälle :)

  3. heinäkuu 17, 2009 kello 19:49

    Merlyn, ei siinä ollut enää mitään juurihoidettavaa, kun koko perkeleen lego oli about yhtä rapsakkaa tavaraa kuin Vaasan näkkäri. Lääkäri tökkäsi instrumentillaan hampaan kruunua ja koko paska halkesi. Siinä pääsi lekurillakin yllättynyt “oho”.

    Onneksi oli tarpeeton viisaudenhammas, joka olisi kyllä mahtunut olemaan suussa vallan mainiosti, mutta jonka perään en jää itkemään.

  4. 4 Eeva
    heinäkuu 18, 2009 kello 02:23

    Nam. Mikä se edellinen setti sitten oli?

    Terveydenhuollossa ja hammashoidossa on sitten aika selvät erot eri paikkojen välillä… Jotenkin luulisi, että niillä olisi sama koulutus samoihin hommiin, mutta viime aikoina kuullut enemmänkin sen suuntaisia juttuja, että vaikuttaa osan lääkäreistä (ja hammaslääkäreistä) saaneen paperinsa Kellog´sin aamumurojen kera…

  5. 5 Henkka
    heinäkuu 18, 2009 kello 11:58

    Kiitti tästä, olen itse tuskaillut muutaman päivän, että olisiko sittenkin pitänyt hoitaa omat hampaat Hussilla kun yksityiselle on tässä kuussa uponnut lähemmäs 500 euroa. Vaan aikaa olisin saanut tuskin vielä muutamaan kuukauteen.

    Repivät molemmat yläviisurit veks, toinen niistä oli jo lähes samassa kunnossa kuin toi ko. hammas. Kiva yrittää syödä, kun pitää varoa noita haavoja molemmilla puolilla.

  6. heinäkuu 18, 2009 kello 18:53

    Ah, viisurit nyt on huonoa tavaraa. Ihme että sellaisiin mitään kruunuja edes laitetaan – veks vaan samantien kiusaa aiheuttamasta…

  7. 7 justiina
    heinäkuu 20, 2009 kello 14:15

    Kunnallinen hammashuolto ja erikoissairaanhoito ovat kaksi eri asiaa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirillä ei ole ollut ainakaan tämän legon kanssa mitään tekemistä vaan sylttytehdas sijaitsee tiukasti ihan kotikunnassa ja sen järjestämässä avoterveydenhuollossa. Jos kyse olisi HUS:n toiminnasta, lääkärisi Siilinjärvellä olisi kirjoittanut laskun HUS:lle eikä Nurmijärven kunnalle.

    Sori älähdys, mutta en voi vaan lukea sivusta, kun työnantajaani haukutaan syyttä suotta. Äkäisen palautteesi oikea kohde on Nurmijärven kunta ei HUS.

  8. 8 turisti
    heinäkuu 20, 2009 kello 17:35

    Niin, siinä mielessä olet kyllä juu oikeassa, että kunnallinen hammashuolto ei ole HUSin ongelma, mutta valitettavasti tilanne on se, että ainakin edellisellä kerralla lasku koitui HUSin maksettavaksi, sillä tulehtuneen leukaluun hoito tyrittiin ja sitten hoidettiin suu- ja leukakirurgian puolella ja se on ainakin papereiden mukaan HUSin heiniä.

    En tiedä laskuttavatko tällä kertaa loppuviimein Nurmijärveä vai ketä, mutta pääasia on, etteivät laskuta minua.


Jätä kommentti




Gourmetillallisia valmistetaan, vanhoja autoja entisöidään, lattialaminaattia asennetaan, pieniä koiria ja isoja miehiä kesytetään.
Turistilla ei edelleenkään ole mitään kaunista sanottavaa.

Viikon herkku: Kanafrikadellikeitto thaimaalaisittain

(n. 4 litraa)

Frikadellit:
800g jauhettua kanaa
1 kananmuna
1 rkl valkosipulimurskaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 tl galangajuurta (kuivattu, jauhettu) TAI 1 rkl inkivääriä (tuoretta, raastettua)
hienonnettua tuoretta chiliä maun mukaan

Liemi:
2 l kanalientä
0,5 dl kalakastiketta
0,5 dl soijaa
1 hienonnettu sitruunaruoho TAI 1 rkl sitruunaruohomurskaa (esim. Spice Up!)
3 kaffirlimetin lehteä
2 viipaloitua chilipalkoa
0,5 tl valkopippuria
1 limetin mehu
1 rkl sokeria

Lisukkeet:
150 g nuudeleita (n. 2 levyä)
200 g siitakesieniä
1 nippu kevätsipulia
1 puntti/ruukku korianteria

Liemi:
Lisää ainekset kattilaan ja kiehauta. Alenna sitten lämpötilaa siten, että liemi poreilee kevyesti.

Frikadellit:
Sekoita massa huolellisesti ja vaivaa massaa käsin kunnes se on tasaista ja muuttuu rakenteeltaan tahmeaksi. Muista käsihygienia raakaa kanaa käsitellessäsi!

Muotoile massasta kahden pienen lusikan avulla frikadelleja ja kypsennä ne poreilevassa liemessä. Kypsät frikadellit nousevat pintaan, josta ne on helppo noukkia hetkeksi lautaselle lepäämään.

Lisukkeet:
Lisää poreilevaan liemeen nuudelit. Pätki kevätsipulit n. 3 cm mittaisiksi. Halkaise sienet. Hienonna korianteri. Lisää kattilaan kun nuudelit ovat kypsyneet. Palauta tässä vaiheessa kattilaan myös kypsät frikadellit.

Ta-daa! Valmista!

Keiton kyytipojaksi thaimaalaista Chang-olutta, jos jostain sellaista onnistut löytämään.

(Frikadellit soveltuvat syötäväksi myös sellaisenaan makean chilikastikkeen kera.)

trafiikki

  • 298,508 osumaa

Kalenteri

heinäkuu 2009
ma ti ke to pe la su
« kes   elo »
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031