K***AHATTUJEN SALALIITTO

Ei ole taas todellista.

Työryhmä pohtii muun muassa niin sanotun 80 kilometrin lätkän ottamista uudelleen käyttöön ja yöajokieltoa nuorille kuljettajille. Tarkoituksena on arvioida myös avattujen alkoholijuomien kieltoa autoissa.

Mitenköhän tuo 80 kmph -lätkä auttaa asiaa? Jos Lippis-Turo on päättänyt näyttää känniääliökavereilleen perjantai-iltana, että ei sitä autoa kortilla ajeta, vaan taidolla ja yliarvioi tyypilliseen tapaansa kykynsä juhakankkusena tappaen traagisessa ulosajossa itsensä ja kaverinsa, niin vittuako se pahvikiekko siellä takalasissa estää? Eikös siitä lätkästä aikoinaan luovuttu juuri siksi, ettei sillä ollut paskankaan vaikutusta yhtään mihinkään? Ja entäpäs sitten, kun nuoriso on hinkannut nyt vaikkapa vuoden sitä kahdeksaakymppiä ja pääsee ensimmäistä kertaa moottoritien kesänopeuksia kokeilemaan? Tuleeko ruumiita, kun vauhtisokeus kokemattoman ykskaks yllättää? Tulee!

Ja entäpä yöajokielto? Mitä helvettiä? Eikö saman tien voisi kieltää ajamisen liukkaalla (loka-huhtikuu) ja sateella (koko vitun vuosi näillä leveyspiireillä)? Miten tämä yöajokielto toteutetaan kaamosaikaan Lapissa? Siellähän on teknisesti ottaen yö kellon ympäri. Onkohan kukkahatut tulleet ajatelleeksi missä päin maailmaa asutaan? Onko käynyt mielessä, että överiksi menevä holhoaminen ei pelasta ensimmäistäkään ihmishenkeä, koska kukaan omilla aivoillaan ajatteleva täysi-ikäinen, Lippis-Turo tai perussiivo myöhäisteini ei sellaiseen vaan tässä maailmassa enää alistu? Uhma pikemminkin ajaa äärimmäiseen perseilyyn ja ruumiita tulee.

Ainoastaan avattujen alkoholiputeleiden kieltoa auton matkustamossa puollan.

Ensimmäinen teoriatunti aikoinaan opetusluvilla Isipapan pitämänä kuului:

“Autossa ei syödä, juoda, naida eikä tupakoida.”

Istuin tänään tien päällä 400 kilometriä ja viisi tuntia. Pahimmat kaaoksen aiheuttajat olivat tälläkin kertaa keski-ikäiset naiset, jotka hinkkasivat yleisrajoitusalueella, kuivalla pakkasasfaltilla 65 kilometrin tuntivauhtia ja keski-ikäiset miehet, jotka hurjastelivat bemareillaan ja mersuillaan ohituskaistalla 150 kmph lasissa ja kaistan päässä sitten paniikkijarruttelivat päästäkseen takaisin jonoon.

Jos on tarvetta kieltää jotain, niin miten olisi sitten ihan sellainen radikaali ja perusteellinen autojen kieltäminen yksityishenkilöiltä? Autothan tappavat vuodessa moninkertaisen määrän ihmisiä esimerkiksi ampuma-aseisiin verrattuna ja johan ne torrakotkin kohta laittomaksi julistetaan, jos tädit saavat päättää.

HO-HO-HO?

Voi jösses jos ei joulukuu onnistu ajamaan ihmistä hermoromahduksen partaalle postilaatikon tukkivalla mainospostilla tai kauppojen käytävät tukkivilla konvehtihyllyköillä, niin sitten näköhermot tukkivilla jouluvaloilla.

Minä olen tähän saakka elänyt siinä kuvitelmassa, että jouluvaloilla pyritään luomaan mukavaa joulutunnelmaa ja kohentamaan siinä sivussa rakennusten julkisivujen ulkonäköä pimeän aikaan, eikä päinvastoin.

Mutta jos torppaansa asuttava punaniska virittelee tonttinsa täyteen punaisia ja sinisiä valokaapeleita ja sen seitsemän sortin valosarjoja ja ripustaa vielä huushollinsa ikkunoihin vilkkuvia joulupukkeja ja poroja ja sydämiä, niin se ensimmäinen assosiaatio ei kyllä ole perinteinen joulutunnelma. Lähinnä sitä ohikulkiessaan miettii, että onkohan se naapurin Pentti perustanut taantumasta selviytyäkseen bordellin ja kenties rekrytoinut sinne tuotannollisista ja taloudellisista syistä Korvatunturilta kilometritehtaalle passitettuja tonttuparkoja?

Estetiikantajuni on myös selkeästi kehittymätön, kun en ymmärrä millä tavalla kauniimpi pihamaan villiintyneestä pajukosta tulee, jos sen päälle roiskaisee viisi metriä villisti vilkkuvaa LED-punosta.

Eikä muuten puhettakaan, että niitä perkeleen tivolivaloja joulun jälkeen riivittäisi alas sieltä puskista ja talojen räystäiltä.

Ei.

Vähintään pääsiäiseen saakka niillä pitää kanssaihmisiä piinata.

MILFs

Mitä kertoisin eilisistä kekkereistä?

No ainakin sen, että lipitin saavillisen temppuvettä saavuttamatta silti helikopterikänniä. Tai edes kohtuullista krapulaa. Muutenkin elin hetkellisesti kamalaa tärviöelämää.

Vanhoja tuttuja oli lystiä nähdä pitkän tauon jälkeen ja uusia naamojakin paikalle ilmaantui, joskin jokavuotinen ongelma toistui tälläkin kertaa; kaikkien kanssa ei vaan ehtinyt tälläkään kertaa jutustella niin paljon kuin olisi halunnut.

Nuoria salskeita miehiä sen sijaan tuli härnättyä. Se kuuluu asiaan. Se on perinne.

Laittaisin tänne toki nyt runsain määrin linkkejä (kiits Pörrö, Kriisi, Schizo-Janne, Pers-Janne, Junis, Tris, Mari, Kervå, Äiti, Martti (?), Visukinttu ja kaikki muut!) mutta Naketti vaatii huomiota. Jos eilen olinkin yksi MILFeistä, niin tänään olen taas ennenkaikkea maitobaari ja vaipanvaihtaja.

Enkä ollenkaan hehkeä hiukset takussa ja ilman ehostusta.

KUTSU!

Tänään (12.12.09) blogipikkujoulut Weeruskassa (Porvoonkatu 19, Alppila, Hki) alkaen klo 19.00.

Kaikki ovat tervetulleita, jopa minut on kutsuttu.

Sinne siis. Kaikki. Hopi-hopi.

(Ihan oikeasti olisi lystiä nähdä vanhojen tuttujen lisäksi myös ihan uusia naamoja.)

KILTTI TYTTÖ

Justjust.

Sen minä vaan haluaisin tietää, miksi isää epäillään pahoinpitelystä? Eikö isät saa puolustautua, jos tytär saa sen sortin kilarit, että yrittää repiä silmät päästä ja käy kimppuun sitten vielä laittoman kaasusumuttimen kanssa?

Voin luvata, että jos meidän Naketti joskus tuollaiseen tempaukseen syyllistyy, niin sitten varmaan äitikin joutuu syytteeseen, kun antaa jälkikasvulleen oikein perusteellisen selkäsaunan.

Pitäähän perheessä kaiken kivan jakaantua tasapuolisesti kaikille.

Miksei sitten kaiken pahankin.

(Joojoo. Tiedän että lapsen ruumiillinen kurittaminen on kielletty.)

TUORETTA?

Jatkaakseni vielä räksytystä suomalaisten kuluttajien makutottumuksista ja päivittäistavarakauppaa ohjaavasta kuluttajien luomasta kysynnästä:

Graavaatteko joulupöydän lohen itse?

Olisiko syytä?

Sivupalkissa on ollut jo viikonpäivät ohje.

Ilmaisena vinkkinä voin kertoa, että kannattaa ostaa lohi vaikka jo tällä viikolla, mutta älkää tyytykö mihin tahansa paskaan, vaan pyytäkää kalatiskiltä premium-filettä (ns. sushilaatu). Kalamestari voi renssata sen fileen teille ihan samaan hintaan, joten homma kotona helpottuu, jos tuntuu haastavalta ajatukselta poistaa ruotoja tai leikata vatsarasva pois. Laittakaa kala vuorokaudeksi graaviin ja sitten putsatkaa se läpyskä tillistä ja muusta roinasta, kääräiskää kelmuun ja sijoittakaa pakastimeen joulua odottamaan. Aattoaamuna sitten se lohi ulos pakkasesta ja jääkaappiin muutamaksi tunniksi sulamaan. Kohmeisena lohi on sitten helppo amatöörinkin leikata ohuiksi siivuiksi.

Vaatikaa ihmiset ihan oikeasti parempaa, tai vielä parempaa; tehkää itse!

JOULU 2010

Olisipa jo ensi joulu.

PASKA ON HYVÄÄ

Suomalaiset teollisen ruuan kuluttajat ovat niin jumalattoman sivistymätöntä ja vähäpäistä sakkia, että joutaisivat kuolla nälkään.

Kas, suomalainen elintarviketeollisuus on kuluttajien pyynnöstä hankkiutumassa eroon natriumglutamaatin käytöstä.

Eihän siinä, hankkiutukoot vaan. Minä en halvasta teurasjätteestä, vedestä ja tärkkelyksestä valmistettuun kuraan koske edes pitkällä tikulla tai muullakaan kättä pidemmällä. En siksi, että kyseisistä raaka-aineista valmistetuissa eineksissä olisi tuota pahaatuhmaakamalaa natriumglutamaattia, vaan siksi, että koirani eväät valmistetaan siitä samasta paskasta ja sitten jauhetaan ja kuivataan pelleteiksi. Ilman natriumglutamaattia.

Hysteeristä repeilyä sen sijaan on velkatorpassa aiheuttanut aiheen ympärillä käyty keskustelu. Eineksiä puputtavat sopulit taputtavat käsiään ja hihkuvat riemusta, kun luvassa on mukamas parempaa sapuskaa. Luulotautiset ovat riemuissaan kun kuvittelevat pääsevänsä eroon keinotekoisesta myrkystä, joka aiheuttaa migreeniä, syöpää ja juopaa.

Ikävänä uutisena voin kuitenkin kertoa, että mikäli elintarviketeollisuus ei yhdessä yössä uudista tuotevalikoimaansa täysin ja ala valmistamaan apetta laadukkaista raaka-aineista alusta loppuun, niin luvassa on lähinnä entistä pahemman makuista höttöä. Tai sitten hyvän makuista höttöä moninkertaisin kuluttajahinnoin.

Vielä ikävämpi uutinen sopuleille lienee se, ettei natriumglutamaatti ole mikään keinotekoinen myrkky, vaan täysin luonnollinen yhdiste. Se on glutamiinihapon suola. Glutamiinihappo on ihan tavallinen aminohappo, jota on muun muassa vehnässä pilvin pimein. Sitä löytyy luonnostaan myös kutakuinkin kaikesta syötäväksi kelpaavasta vaihtelevin pitoisuuksin.

Sitä kutsutaan myös umamiksi.

Toki sitä voi ruokaan lisätä myös suoraan purkista, aivan kuten suolaakin. Se on kuitenkin aivan yhtä luonnollinen yhdiste kuin suola. Jos ruokaan holottaa suolaa mielin määrin, ruuasta tulee ravinnoksi kelpaamatonta. Sama pätee natriumglutamaatin kohdalla. Ja chilin. Ja sinkittyjen, viiden tuuman naulojen.

Jos ihminen on oikeasti niin tyhmä, että kuvittelee natriumglutamaatittoman einesruuan olevan jotenkin terveellisempi ja parempi vaihtoehto, kuin perinteisen eineshutun, niin kovin on heikoissa kantimissa tiedot ravitsemuksesta.

Mutta mitäpä minä näistä enää paasaamaan, näin monen vuoden jälkeen.

Minä kuulun tässä asiassa vähemmistöön, kun olen motivoitunut valmistamaan omat evääni ilman sellaisia kaukaa haettuja tekosyitä kuin työ, lapset, harrastukset ja kiire.

Ja miljoona kärpästä ei luonnollisestikaan voi olla väärässä, eihän?

VASTAUKSIA, KIITOS.

Ensin Sofi Oksanen ja nyt Johanna Korhonen.

Puuttumatta nyt ollenkaan siihen miten väkivaltainen suomalainen mies on tai miten väkivaltaisessa kulttuurissa tässä todellisuudessa eletäänkään, tahtoisin kysyä Oksaselta ja Korhoselta pari asiaa.

Ensiksikin, missä kansallisvaltiossa populaation miespuoli on kategorisesti väkivallatonta sakkia?

Toiseksi, mikä kulttuuri on väkivallaton, jos suomalainen kulttuuri on kerran väkivaltainen?

Tämä ei ole kompa, eikä myöskään retorinen kysymys.

Kun te femmarit kerran tiedätte ja olette niin varmoja tiedostanne, niin voisitteko jakaa sen tiedon meidän muidenkin kanssa, niin voidaan sitten yhdessä tanssia kukkia hiuksissamme ja rakastaa maailmaa.

“EIKÖS MODERNI HAMMASLÄÄKETIEDE OLEKIN KIVAA?”

Keljun viisaudenhampaani tänään poistanut suukirurgi oli huumorimies.

Ennen leikkausta hän varoitteli, että lopputulos saattaa sitten tuntua ja näyttää sille, kuin joku olisi potkaissut naamaan. Leikkauksen lopuksi vääräleuka (no pun intended) lohdutti, että keskiajalla hampaani olisi seuraavan viiden vuoden sisään varmuudella tulehtunut ja hankalan sijaintinsa vuoksi ollut myös mahdoton sen ajan välineillä poistaa ja allekirjoittanut olisi ennen pitkää kuollut verenmyrkytykseen.

No, lopputulos todellakin näyttää ja tuntuu kuin perusteellisen turpasaunan jäljiltä. Verenmyrkytyksen mahdollisuutta vastaan taistellaan ärhäkällä antibiootilla. Kiinteää ruokaa ei saa syödä ennen viikonloppua.

Mutta arvatkaapa sainko normi-Buranaa kummempaa kipulääkettä, vaikka tohtori poisti myös aimo viipaleen leukaluuta?

En.

Kodeiinipitoisia myrkkyjä ei kuulemma enää imettäjille määrätä, koska viimeisimmän tiedon mukaan se onkin sitten jo liian riskaabelia.

Naurattaisi, jos ei itkettäisi. Nakettimme sai nimittäin tänään myös Neuvolan Tädiltä piikin ja koska ipanalla on äitinsä temperamentti, ei velkatorpassa ole tänään kellään kivaa. Äiti on tuskainen ja nälkäinen ja Lapsrakas kiukkuinen kuin ampiainen.

Isiä käy silti hiukkasen sääliksi.

AITOLEHMÄ

Joku raja siihen perseilyyn nyt jumalauta!

Ei saatana! EI NÄIN!

Jumalauta jotkut vajaa-aivot olisi aikoinaan ollut syytä terminoida heti laitoksella, enkä nyt puhu kyseisen pariskunnan tyttärestä.

Ihan oikeasti lasten hankinta pitäisi saada luvanvaraiseksi toiminnaksi tässä maassa.

KERUBI

Maailmassa on kaikesta epistä huolimatta asioita, joista tulee ihmiselle lämmin ja pörröinen olo.

Koiranpennuista tulee, kun ne nuolevat korvaa ja ovat innokkaita. Kaakaosta tulee, kun se on Van Houtenista kermaan keitetty ja tummalla rommilla terästetty. Huikaisevan korkeista korkokengistä tulee, vaikka tulee niistä kyllä varpaatkin kipeäksi. Ja savusaunasta tulee, kun paiskoo löylyä kiukaalle kirkkaassa kesäyössä, roimii itseään vastalla ja pulahtaa lopuksi vilpoisaan järveen. Takkatulesta tulee myös, kun ulkona on miljoona astetta pakkasta ja sielu uhkaa jäätyä.

Ja sitten tulee vauvasta, joka kernaasti ja hartaasti syötyään halii vielä hampaaton hymy naamallaan tissiä, nuuskuttaa maidon tuoksua ja nukahtaa lopulta huokaisten viereesi puristaen pienet pulleat sormensa peukalosi ympärille.

Awwwww!

Äitin Pupujussukka!

ITSELLE ROMPETTA

Viime tammikuussa antautuivat abivuonna ostetut talvivaelluskävelimet. Pohjat halkesivat vanhuuden haperuuttaan ja lopulta repesivät tikkauksistaan niin, ettei suutarikaan asialle enää mitään mahtanut.

Liukastelin pahimmat pakkaskelit tennareilla varpaat kohmeessa, koska en löytänyt mieleisiä lapikkaita alan liikkeistä.

Oletan, että tulevana talvenakin vielä riittää pakkasta, lunta ja sohjoa ilmastonmuutoksesta huolimatta, mutta toista talvea en kyllä kesäläppösissä viitsisi palella. Mutta mistä löytyisi uudet kengät, jotka kestäisivät käytössä yhtä kauan kuin vanhat rakkaat palvelijat?

Pitäisi olla sellaiset, joissa riittää pitoa liukkaallakin ja kylliksi lämpimät, jotta voisi ilman villasukkiakin tarpoa hangessa ilman pelkoa että nakit muuttuvat mustiksi kylmästä ja tipahtavat pois. Vedenpitävät pitäisi olla myös. Ja sen verran klassinen malli ja väritys, ettei viiden vuoden päästä tarvitsisi hävetä menneiden talvien trendipelleilyä. Sellaiset, jotka toimivat maastossa, koirapuistossa ja lähikaupassa.

Edelliset olivat Merrellit.

Olen muutaman päivän kuolannut Uggeja. Tuota mallia ei saa Euroopasta. Jenkeistä tilattuna hintaa tulee rahteineen 280 monikansallista plus tulli ja alvi, eli arviolta 350 eurooppalaista rahaa. Onko se liikaa? Edelliset maksoivat tuhat vanhaa plootua ja se oli helvetin kova raha kengistä vuonna 1998. Edelliset lapikkaat tosin osoittautuivat lopulta hyvin edullisiksi per kävelty kilometri, mutta miten on nykykenkien laita? Kestävätkö ne perkeleet yhtä kautta kauempaa? Tennarit eivät nimittäin ainakaan kestä enää samallaviisiin kuin vielä kymmenen vuotta sitten ja nykyään oikean jalan kenkä kuluu kannasta nopeampaa, kun sillä astutaan kaasupolkimen päälle.

Älyttömintä tässä pähkimisessä on se, että jos olisin hankkimassa ylihinnoiteltuja, käsin näperreltyjä designkorkkareita, niin 350 rahaa katoaisi tililtä moninkertaisena suitsait silmää räpäyttämättä, enkä todellakaan vaivaisi päätäni jollain niinkin banaalilla pikkuseikalla kuin kenkien kestävyys. Eihän Manoloilla tai Pradoilla minnekään kävellä! Ne sujautetaan jalkaan kun ollaan yksin kotosalla ja niitä ihaillaan nostamalla kintut kohti kattoa ja heiluttelemalla varpaita puhtaassa ja kuivassa huoneilmassa.

Tämän opin toissakesänä, kun pilasin Moschinojeni korot Lapsrakkaan Kummitädin häissä.

Ostin omiini Manolot, mutta ei niillä asteltu edes alttarille. Ne odottivat kotona kaapissa silkkipaperiin käärittynä, omassa laatikossaan.

PAINAJAISIA

Maakuntamatkailussa on vaarana, että joutuu sen verran syrjään sivistyksestä, etteivät laadukkaat raskasta rockia soittavat radiokanavat kuulu.

Joudut tyytymään Radio Novaan, tai vielä pahempaa, Ylen Ykköseen.

Ja jos käy tosi paska tuuri, joudut kuuntelemaan Vesa-Matti Loirin “Hyvää puuta” -kappaletta pariinkin otteeseen tunnin sisään ja saat siitä sitten itsellesi korvamadon, joka piinaa sinua unissasikin.

Jonain päivänä joku varmasti toteuttaa viimeöisen painajaiseni ja tekee Loiri-musikaalin. Siinähän sitten silmänne ja korvanne valuvat verta ja mielenterveys menee, kun näette Uuno Turhapuron hyväilevän tyylihuonekaluja hieman arveluttavalla tavalla hyräillen “niiiiiiiiin hyvää puuta”.

Nimim. Kävin Inkoossa

LAPSELLE ROMPETTA

Yritän olla hankkimatta Lapsrakkaalle kertakäyttötavaraa.

Vauvoille tuntuu olevan tarjolla niin paljon turhakkeita ja kikottimia, joiden yhteinen nimittävä tekijä on tuotteen lyhytikäisyys ja kertakäyttöisyys; tavaraa ei ole suunniteltu eikä valmistettu kestämään kuin kuukausi tai parhaimmillaankin muutama, jonka jälkeen siitä tulee joko räikeää jätettä tai romua, joka tukkii kaapit.

Meidän Pupu käyttää kestovaippoja. No, myönnetään, kun olemme tien päällä poissa kotinurkista, niin silloin käytämme kertakäyttöisiä, sillä minulla ei ole lihaksia eikä motivaatiota kanniskella mukanani säkillistä likavaippoja. Vauvan sängyn vuokrasin, sillä en nähnyt järkeä ostaa omaa. Pinnasänky on kierrätetty ja menee ennen pitkää uudelleen kiertoon. Mitään varsinaista juniorivuodetta en aio hankkia, koska entisöin vanhan sivustavedettävän sohvan, joka tällä hetkellä toimii vierasvuoteen virassa, mutta muuttuu myöhemmin pikkutuunauksella pienen tytön ylelliseksi prinsessavuoteeksi. Tai ihan miksikä vaan muksu haluaa, koska äiti osaa käyttää sähkötyökaluja ja on piru maalipensselin varressa. Lelupolitiikan linjaus kulkee akselilla puu- ja pehmolelut, ei muovia. Jos puulelut käyvät sitten joskus tylsiksi, niitä säilöö mieluummin kuin muoviroinaa, tai hätäpäissään polttaa vaikka saunan kiukaassa. Pehmolelut voi aina ahtaa vakuumipussiin ja imaista ilmat veks, jonka jälkeen rekkalastillinen nalleja mahtuu kottikärryyn.

Ongelmaksi muodostui sitteri. Pientä ipanaa ei voi laittaa istumaan ihan mihin tahansa, koska pienet ipanat eivät osaa istua, eikä istuminen sitä paitsi ole ipanan selälle hyväksi. Sitterin käyttöikä on yleensä kuitenkin varsin lyhyt, koska ipanat kasvavat kohisten. Käytettyä sitteriä on melkeinpä mahdoton myydä ja sitterin varastoiminen mahdollista tulevaa käyttöä varten tukkii kaapit. Useimmat sitterit ovat myöskin oikeasti ihan päin vituraa suunniteltuja, eikä meidän Pupu erityisemmin ole useimmista sitterimalleista tykännyt.

Siispä satsasin vähän enemmän rahaa ja ostin sitterin, jolle on käyttöä myöhemminkin. Ipana tykkää. Äiti ei erityisemmin hihkunut riemusta laskua maksaessaan, mutta jos ipana voi sitteriään käyttää säkkituolina 30 kiloiseksi saakka, niin ainakin teoriassa tuote on pitkäikäinen.

Vielä kun joku keksisi vauvalle vaatekerran, joka kasvaa käytössä, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Naketti on melkein 10 senttiä pidempi ja 2 kiloa painavampi kuin syntyessään ja vaikkeivät bodyt ja potkuhousut halvimmillaan kamalan kalliita olekaan, niin mikäli et satsaa niissäkin sinne hintahaarukan yläpäähän, saat epäkuranttia paskaa, joka venyy muutamassa pesussa siihen kuosiin, ettei niissä ole paljoa kierrätettävää. Kelpaavat korkeintaan lumpuksi.

Vaan ostapa kasvavalle imeväiselle keskituloisen äitiyspäivärahoilla pelkkää Tuttaa, Polarn O Pyretä tai muita vähän laadukkaampia rättejä, niin voit heittää hyvästit omakotitalolle, perheautolle ja makaronilaatikolle.

Syöt käpylehmiä ja kuravettä kuusen alla.

RKP:SSÄ EI OSATA

Ei siinä, jos on artikkelissa yhdyssanavirhe, mutta mittavirhe tekee siitä jo surkuhupaisan.

Vesijalanjälki kertoo kuinka monta neliötä vettä on tarvittu tietyn tuotteen tuottamiseen.

Jaa-a. Meitä kyllä Nurmijärven vesilaitos laskuttaa käytetyistä kuutioista.

(via)

Edit:

Niin ja onhan RKP keksinyt jo keinot ilmaston lämpenemiseenkin, sillä RKPssä hiilidioksidia käytetään tuotteiden valmistamiseen, sen sijaan että tuotteiden valmistamisessa hiilidioksidia syntyisi.

 

Hiilidioksidi jalanjälkeä käytetään laskemaan kuinka monta tonnia hiilidioksidia käytetään tietyn tuotteen valmistamiseen.

 

Kiitos nimimerkille SFP. Itse missasin tuon ensilukemalla.

YLEISÖN PYYNNÖSTÄ JA OMASTA TAHDOSTA

Arviolta vuosikymmenen ajan ovat ystävät, tuttavat ja kylänmiehet kinunneet minulta reseptejä milloin millekin raaka-aineelle. Apuani kaikenmoisten juhlien järjestämiseenkin on tiedusteltu aika ajoin ja omien aikataulujeni niin salliessa olen juhlakokkauksia hoitanutkin, milloin huvikseni, milloin palkkaa vastaan.

Puhetta jonkinmoisen reseptikirjan laatimisestakin on ollut aina silloin tällöin.

No, nyt se kirja on sitten työn alla. Jos hyvin käy, se ehtii julkaisuun ensi vuoden jouluksi. Jos huonosti, niin seuraavaksi, sillä lähtökohtaisesti en tahdo puhdasta reseptiikkaopusta rustata, sillä reseptejä on maailma tulvillaan ja niiden kopioiminen ja painaminen on mielestäni silkkaa ajan ja paperin haaskausta. Uuden reseptiikan luomisen ohella tahdon annoksista kunnon kuvat ja koska minulla ainakin toistaiseksi on vielä muutakin elämää, en ehdi täysipäiväisesti ruokakirjailijaksi tähän hätään ryhtyä.

Mutta kai kirjoittamiseen ja luovaan työhön on soveliasta käyttää aikaa, ajatusta ja rakkautta, ihan kuin hyvän ateriankin valmistamiseen?

HOUSEWIFE 101

Epäilemättä olen tästä päivästä lukien tuomittu kadotukseen ja vankka ehdokas tämän vuoden Paskamutsi -palkinnolle, mutta sainpahan ainakin pesukoneen pyörimään, haettua liiteristä sylillisen klapeja ja lyötyä takan tulille, pedattua sängyn, tiskattua astiat ja siistittyä huushollia.

Tämä kaikki sillä välin, kun Lapsrakas istui ensimmäistä kertaa olohuoneen tyhmälaatikon ääreen katsomaan Sub Juniorin Vauva-TV:tä.

Kikatuksesta ja kiljahtelusta ja käsien viuhdonnasta päätellen aivoton tättärääviihde osuu ja uppoaa ainakin sen hetken, kun äiti häärää kodin hengettärenä.

LISA OCH GUNNAR, BÄTTRE FOLK

Ostimme puolisoni kanssa 1990-luvulla tontin kalliilla hinnalla niin sanotulta paremmalta alueelta ja rakennutimme sille komean talon. Tuolloin ikkunoista avautuivat hyvät näkymät, kunnes uusi naapuriperhe alkoi pilata niitä “esityksillään”.

Heidän takapihansa on lähimaisemaamme, ja siellä liehuvat päivästä toiseen kuivumassa kahden penskan ja kahden aikuisen kirjavat pyykit housuista haalareihin ja mekoista rintaliiveihin. Isännällä ja hänen nuorella vaimollaan on myös tapana liikkua tontillaan säädyttömän vähäpukeisina. Välillä kiehumme raivosta, kun nämä sivistymättömät ihmiset aiheuttavat häiriötä meistä piittaamatta. Minkä tahon puoleen tulisi kääntyä, että tällainen loppuisi?

Lisa ja Gunnar

Meidän Talo 11/2009, Oma Oikeus -palsta

MEIDÄN LAPSET JA NAAPURIN KAKARAT

Olen kyllä aidosti vähän kateellinen Serkkutytölle.

Sillä on kaksi ipanaa ja kolmas pulla paistoa vaille valmis ja näin sivusta seuraajana olen kyllä sitä mieltä, että siinä on kutakuinkin täydellisin ihminen äidiksi. Pinnaa tuntuu löytyvän ihan loputtomiin ja muksut kuin muksut näyttävät viihtyvän lapsirakkaan ihmisen seurassa.

Itsehän olen juurikin tällä viikolla päässyt kosketuksiin sisäisen kamalan akkani kanssa. Oman ipanan kitinät vielä menevät suhteellisen kivuttomasti, mutta vietettyäni muutaman päivän uhmäikäisen puolitoistavuotiaan ja oman parikuisen kanssa uhkaa perskohtainen tikapuuhermostoni ylikuormittua kerrassaan.

Joitakin viikkoja sitten olin noin kahden minuutin ajan sitä mieltä, että samalla vaivalla kai se ehkä menisi toinenkin räkänokka tämän saman konkurssin piikkiin, mutta varsinkin tämä päivä kyllä karisti suomut silmistä. En tasan toistamiseen tiineeksi hankkiudu ainakaan ennen kuin Lapsrakas on saatu kouluun.

Mieluiten johonkin korkeakouluun.

KOMMENTOINNISTA

Yläpalkista löytyy uusi sivu.

Sivulta löytyvät kommentointiohjeet, koska viime aikoina moderointi on tukkeutunut harvinaisen pahasti herjaavista viesteistä ja spämmiloota näyttää voivan ennenkuulumattoman paksusti. Jotkut eivät selkeästikään vielä tiedä, miten kommentointi tässä blogissa toimii.

Siksi ohjeet, jotka löytyvät myös tuosta alta.

Onko sinulla jotain lisättävää? Oma mielipide?

Hyvä.

Ennen kuin edes harkitset kommentoivasi kirjoituksiani, lue ne uudestaan. Ajatuksen kanssa. Kirjoitusteni tarkoituksena ei ole herättää keskustelua, tai tarkoituksella provosoida ketään. Ne ovat vain kirjoituksia, omia kannanottojani, omia ajatuksiani ja hetkittäisiä tunteitani. Ne eivät kerro minusta ihmisenä oikeastaan mitään. Persoonani ei juurikaan niistä heijastu, eikä niitä lukemalla pääse pääni sisälle, saati osalliseksi elämääni. Ellet tunne minua jo muuten, et takuuvarmasti opi minua kirjoitusteni perusteellakaan tuntemaan.

Kaikki jättämäsi kommentit menevät automaattisesti moderointiin. Tämä tarkoittaa sitä, että minun tulee hyväksyä ne  ennen kuin ne ilmestyvät kirjoitusteni yhteyteen.

Jos kommenttisi on millään tapaa herjaava, se ei koskaan näe päivänvaloa blogissani. Voit jättää kolme herjaavaa kommenttia luettavakseni. Sen jälkeen minä isken sinulle markkerin ja jatkossa kaikki jättämäsi kommentit, olivatpa ne herjaavia tai asiallisia, menevät automaattisesti spämmilaatikkoon. Minä en lue spämmilaatikon sisältöä. Minua ei spämmilaatikon sisältö kiinnosta.

Kommentointi vaatii myös validin, toimivan sähköpostiosoitteen. Mikäli et sellaista sähköpostikenttään ilmoita, menee kommenttisi suoraan spämmilaatikkoon. Minä en lue spämmilaatikon sisältöä. Minua ei spämmilaatikon sisältö kiinnosta.

Sinun ei tarvitse olla kanssani samaa mieltä mistään. Mutta mikäli aiot olla kanssani eri mieltä, tee se asiallisesti. Asiattomuuksiin vastaan taatusti aivan yhtä asiattomasti, mikäli sellaiseen moderoinnissa törmään. Harvemmin tosin törmään, koska softa poimii avainsanojen perusteella pahimmat asiattomuudet suoraan spämmilootaan. Tiedät jo varmaan miten suhtaudun spämmilootan sisältöön.

Joten ole hyvä. Jätä kommentti.

Varmin keino saada äänensä kuuluviin on perustaa oma blogi. Tämä ei ole mikään keskustelufoorumi tai ilmoitustaulu.

UUTISPÄIVÄ

Jaahas.

Se on sitten possunuha koitunut ensimmäisen “terveen” ihmisen kohtaloksi tässä maassa. Kamala tragedia kuolleen lapsen vanhemmille, sitä en kiistä, mutta siitähän sitten voi keskustella, onko possunuhaan sairastunut henkilö kuollessaan enää terve. Uutisoinnissa on taas toivomisen varaa, kun lööpit kirkuvat terveen ihmisen kuolleen tartuntatautiin.

Ja arvatkaapas mitä muuta? No talvi tietenkin yllätti taas. Tämä uutinen ei yllätä enää ollenkaan. Ei varsinkaan, kun Hyvinkäällä yksi torspo onnistui jumittamaan liikennettä liikenneympyrässä, kun Toyota ei yhtäkkiä ohjausta totellut. Marraskuussa. Ihan yllättäen. Kun vähän lunta satoi. Sitäpaitsi siellä on ihan normaali talvikeli, IMHO.

Kauhua aiheuttavat myös suurpedot. Kolmasosa pelkää, vaikka edes sadasosa ei ole eläessään suurpetoja luonnossa nähnyt. Iloisessa itä-Suomessa pelätään silti vähiten, vaikka siellä on karhuja ja susia eniten. Jännä juttu. Voisiko olla niin, että itäsuomalaiset ovat hoksanneet jo aika päiviä sitten, että niitä suurpetoja on aika turha pelätä, sillä enimmäkseen ne pysyvät siellä metsän siimeksessä ja ne jotka eivät pysy, hoidetaan vaarin torrakolla paremmille metsämaille ihmisiä häiritsemästä. Ja se on niille ihan oikein.

Maailmanloppua joudutaan myös siirtämään, mutta sitä ei sentään peruta. Harmittaa kun kaikkien aikojen spektaakkeli jääkin nyt näkemättä, koska vuonna 2220 olen 241-vuotias ja näkö ja kuulo lienevät jo heikentyneet siihen malliin, etten varmaan erota armageddonia anustapista.

Päivän paras uutinen on kuitenkin tämä. Niilin Hanhet on henkilökohtainen suosikkini ihan siitäkin syystä, että se on viihtynyt korvamadon muodossa kanssani jo kuukauden päivät. Lapsrakkaan Kummitädille kuuluu kiitos siitä.

OSTA, OSTA!

Ihan ensimmäisenä lasta alulle laittaessa ei tule mieleen, että kunhan sen muksun saa tähän maailmaan muljautettua, niin seuraavaksi sitten hukkuukin kaiken maailman mainospostiin, jossa myyntimies toisensa jälkeen yrittää saada sinut ja jälkikasvusi nalkkiin kakaroiden kirjakerhoon tai vähintäänkin käyttämään juuri hänen überimukykyistä vaippamerkkiään.

Eikä nimittäin auta postilaatikkoon liimaillut “ei mainoksia tai ilmaisjakelua” -tarrat. Roskaposti kannetaan lootaan ihan nimellä ja osoitteella varustettuna. Ja voi jeesuksen nahkahousut sitä ilmaisnäytteiden määrää! Kaikkea vaipoista vauvaöljyyn syydetään syli täyteen ihan pyytämättä.

Sääli mainostajien kannalta katsottuna, että olen jo ehtinyt sijoittaa rahani kestovaippoihin, vakuuttaa kakarani ja hankkinut muutkin välttämättömyydet. Menevät tarkkaan kohdennetut mainosrahat Kankkulan kaivoon, kun olen syntyjäni immuuni aggressiiviselle mainonnalle ja ahterini nuoleskelulle kuluttajan ominaisuudessa.

Toisaalta ymmärrän tarpeen mainostaa. Kaikki mikä vähänkin haiskahtaa vauvalta on hinnoiteltu tässäkin maassa niin naurettavasti yläkanttiin, että kukaan tuskin ilman postilaatikon tukkivaa propagandaa mitään ostaisi.

PARI VALITTUA SANAA

Kohtalaisen mulkutettu fiilis tulee, kun huomaa ettei ovi aina heilukaan molempiin suuntiin, tai katu ei niin sanotusti olekaan kaksisuuntainen.

Jos on nimittäin olettanut, että ystävä- ja/tai kaverisuhteet mukamas toimisivat jollain tapaa tasavertaisuusperiaatetta noudattaen, niin siinä olettamuksessa haukkaa kyllä hatullisen sitä itseään.

Eivät toimi, näköjään.

Ihan rehellisesti sanottuna pistää vituttamaan sellainen, että ollaan niin olevinaan hyvää pataa, kahvitellaan ja sitä rataa ja tehdään se melkeinpä kirjaimellisesti minun kustannuksellani. Minä olen joka perkeleen kerta se, joka jonottaa Helsingin kantakaupungin ruuhkissa matkalla johonkin hipstereiden suosimalle snagarille sovittuun tapaamiseen tai ajaa puolen Suomen halki tervehtimään. Aina minä. Aina.

Ja kun tilanne sitten siinä määrin muuttuu, että minusta tuleekin “yhtäkkiä” perheellinen ja joudun venyttämään yhteiskunnan minulle suomaa pientä penniä, enkä näinollen yksinkertaisesti enää läheskään aina ehdi, jaksa tai kykene, niin sitten saa kuulla sekä selän takana, että päin naamaa natinaa siitä, että “sua ei enää koskaan nää” ja “mikset sä vois tulla käymään”.

No miksi ette itse, jos sopii kysyä?

Ihan yhtä pitkä matka täältä on sinne, kuin sieltä, oli se sitten missä vitussa hyvänsä, on tänne!

Minulla on rasitteena tällä hetkellä alle kolmikuinen vauva. Sen vauvan kanssa liikkeelle lähteminen on ihan vitunmoinen revohka ja näillä polttoaineen hinnoilla ei äitiyspäivärahat riitä tyhjänpäiväiseen vitun suhaamiseen pitkin poikin maakuntaa ja Suomenniemeä. Ei ole aikaa. Ei ole varaa. Eikä ole valitusta jo jonkin aikaa kuunneltuani kyllä paljoa motivaatiotakaan jäljellä, jos homman nimi on se, että sosiaalinen kanssakäyminen IRL on pelkästään minun liikehtimisestäni kiinni.

Te tiedätte osoitteen. Teillä on aikaa ja teillä on normaalit palkkatulot ja osalla jopa auto käytössä. Ja ei tämä Rajamäki niin periferiaa ole, etteikö tänne julkisillakin pääsisi.

Se mitä teillä ei ole, on yhtä pätevä ja pakottava tekosyy kuin minulla on.

Tervetuloa tai tervemenoa.

Saatte valita itse.

NÄLKÄ

Jos ihan väkisin pitää etsiä jotain hyvää sanottavaa raskausajasta, joka minun kohdallani on tosin jo taakse jäänyttä elämää, niin onhan se lajinsa hauskaa, että saa ihan luvan kanssa näyttää vähän turpealta ja heittäytyä mielihalujensa vietäväksi.

Eilen tajusin tämän istuessani iltaa kera Miehen, Lapsrakkaan Kummasedän ja tämän ihastuttavan avokin kera. Ei nimittäin ehkä näyttänyt kovinkaan tyylikkäältä kun ahnehdin käkättimeeni puolen kilon vertatihkuvan pihvin ja huuhdoin sen alas arviolta kannullisella sangriaa. Mikäli olisin vielä tiine valtaisine vatsoineni, niin kukaan ei olisi paheksunut ruuan ja juoman määrää, joskin laadusta olisin luonnollisestikin joutunut justiinsa roviolle.

En luonnollisestikaan kadu tai häpeä syömisiäni, sillä raskauskilot jäivät laitokselle ja harrastan täysipäiväistä lehmäilyä imetyksen parissa, joten ravinto tulee kyllä tarpeeseen, mutta kaiken rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että vähän ikävää on, kun ei voi enää puolustaa ruokahaluaan Suolinkaisella. Eikä varsinkaan voi vedota sisuksissaan kasvavaan uuteen elämään jos spandexit uhkaavat saumoistaan ratketa.

Vaan kylläpä onkin nälkä koko ajan.

Ihan helposti voisin imuroida sisuksiini pari pihviä ja kapallisen pottuja.

En sentään ole uudestaan raskaana, se on vissi. Neitseellinen sikiäminen ei ilmeisestikään ole enää 2000-luvun juttuja.

LUULLUN YMMÄRTÄMINEN

Eihän siinä, jos olisi oikeasti vierasperäinen ja jotenkin vaikesti kirjoitettava, lausuttava ja ymmärrettävä sukunimi.

Vaan kun ei ole.

Siltikin siitä saa nähdä ja lukea milloin millaistakin versiota, vaikka olisi kirjain kirjaimelta henkilölle nimensä tavannut.

Viime viikolla sai lukea olevansa Kumerius, tänään olemme Gymeliuksia.

Ei voi olla jumalauta noin vaikeaa.

TOISTAITOISET

Varmaankin on niin, että minulla on äitiyslomailijana ihan liikaa aikaa käsissäni ja olohuoneessa nököttävä tyhmälaatikko on muodostunut liian tärkeäksi ajanvietteeksi, kun varsinkin ruokaohjelmien suomennokset tai pikemminkin suomennosten yritelmät pistävät vituttamaan niin, että maito happanee.

Mikä perkele siinä on, etteivät suomentajat vaivaudu opettelemaan edes gastronomista perussanastoa? Mistä lähtien “grape” on ollut “greippi” eikä viinirypäle? Mistä lähtien entrecôte on ollut sisäfilettä, eikä välikyljystä?

Pre-Text Oy tuntuu olevan paskojen suomennosten edelläkävijä, mitä ruokaohjelmiin tulee.

Vituttaa, jumalauta.

Ihan siksikin, että ensimmäinen varasija ei aikoinaan tuonut opiskelupaikkaa Tampereen yliopistoon Englannin kielen kääntämisen ja tulkkauksen linjalle.

Vuosi vuodelta nyppii enemmän ja enemmän puolen pisteen puuttuminen.

STELLA

Lapsi sai kaksi päivää kestäneet kinkerit nimeämisensä kunniaksi.

Ja yllätyksekseni juhlat sujuivat likipitäen ilman suurempaa draamaa, vaikka kaksi kirkkoon eksynyttä kireäpipoista hapannaamaa onnistuivatkin käytöksellään sekä loukkaamaan eräitä, että viihdyttämään muutamia. Itseäni kyseiset tympiöt eivät enää hetkauttaneet pätkääkään, etenkään kun eivät jatkoille olleet tuppaantumassa.

Juhlallisuuksien jatkot osoittautuivat tarjoilujen suhteen menestykseksi. Ruoka maistui vieraille molempina päivinä, eikä rääpittäväksi jäänyt kuin pari hullua siivua paahtopaistia ja muutama cocktailpiirakka. Kukaan ei joutunut poistumaan kotiin nälkäisenä ja hyvä niin.

Kiitos kaikille kutsutuille ja paikalle saapuneille. Teitte juhlista lystikkäät ja lahjoitte lapsen pilalle.

Erityiskiitos kummeille ja kollegoilleni Rouva Topakalle ja Motoristikomistukselle, sekä naapurin Neiti Sirpakalle, jonka lapsenvahtipalveluita tullaan tulevaisuudessa kernaasti hyödyntämään.

(Nyt voisin ottaa sen lasillisen punaviiniä.)

(Edit: Sivupalkissa kekkereissä tarjoillun juustokakun ohje.)

CHECKLIST

Paahtopaisti ja sinappi-konjakkikastike  -check

Ginigraavattu lohi ja wasabikerma  -check

Timjamiperunat  -check

Metsäsienisalaatti, pastasalaatti ja vihreä salaatti  -check

Fetapiiraat  -check

Cocktailpiirakat ja munavoi  -check

Shampanja-mansikkajuustokakku -check

Tiikerikakku, suojeluskuntalaiset ja herrasväenleivät  -check

Viinit ja muut juotavat  -check

Kukka-asetelmat  -check

Ja nyt otan imurin ja luutun ja siivoan kuin apina.

(Ja seuraavissa kekkereissä tarjoillaan sitten popcornia ja kraanavettä.)

HÖLÖMÖT

En ole koskaan tykännyt kyttääjistä.

Eikä vakuutukseni onneksi ole Pohjolassa.

Mitä helvettiä se loppujen lopuksi pitäisi vakuutusyhtiötä kiinnostaa miten kukakin ajelee ja missä, niin kauan kuin yhtiö ei joudu asiakkaansa torspoiluja maksamaan?

Ja onko ne apinat tulleet ajatelleeksi, että joskus se raju jarrutus tai napakka kiihdytyskin saattaa tulla vakuutuksen antajalle halvemmaksi, kun ei tarvitse vaikkapa hirven tielle hyppelehdittyä korvata isoa euroa henki-, kasko- ja/tai liikennevakuutuksesta.