KOMMENTOINNISTA

Yläpalkista löytyy uusi sivu.

Sivulta löytyvät kommentointiohjeet, koska viime aikoina moderointi on tukkeutunut harvinaisen pahasti herjaavista viesteistä ja spämmiloota näyttää voivan ennenkuulumattoman paksusti. Jotkut eivät selkeästikään vielä tiedä, miten kommentointi tässä blogissa toimii.

Siksi ohjeet, jotka löytyvät myös tuosta alta.

Onko sinulla jotain lisättävää? Oma mielipide?

Hyvä.

Ennen kuin edes harkitset kommentoivasi kirjoituksiani, lue ne uudestaan. Ajatuksen kanssa. Kirjoitusteni tarkoituksena ei ole herättää keskustelua, tai tarkoituksella provosoida ketään. Ne ovat vain kirjoituksia, omia kannanottojani, omia ajatuksiani ja hetkittäisiä tunteitani. Ne eivät kerro minusta ihmisenä oikeastaan mitään. Persoonani ei juurikaan niistä heijastu, eikä niitä lukemalla pääse pääni sisälle, saati osalliseksi elämääni. Ellet tunne minua jo muuten, et takuuvarmasti opi minua kirjoitusteni perusteellakaan tuntemaan.

Kaikki jättämäsi kommentit menevät automaattisesti moderointiin. Tämä tarkoittaa sitä, että minun tulee hyväksyä ne  ennen kuin ne ilmestyvät kirjoitusteni yhteyteen.

Jos kommenttisi on millään tapaa herjaava, se ei koskaan näe päivänvaloa blogissani. Voit jättää kolme herjaavaa kommenttia luettavakseni. Sen jälkeen minä isken sinulle markkerin ja jatkossa kaikki jättämäsi kommentit, olivatpa ne herjaavia tai asiallisia, menevät automaattisesti spämmilaatikkoon. Minä en lue spämmilaatikon sisältöä. Minua ei spämmilaatikon sisältö kiinnosta.

Kommentointi vaatii myös validin, toimivan sähköpostiosoitteen. Mikäli et sellaista sähköpostikenttään ilmoita, menee kommenttisi suoraan spämmilaatikkoon. Minä en lue spämmilaatikon sisältöä. Minua ei spämmilaatikon sisältö kiinnosta.

Sinun ei tarvitse olla kanssani samaa mieltä mistään. Mutta mikäli aiot olla kanssani eri mieltä, tee se asiallisesti. Asiattomuuksiin vastaan taatusti aivan yhtä asiattomasti, mikäli sellaiseen moderoinnissa törmään. Harvemmin tosin törmään, koska softa poimii avainsanojen perusteella pahimmat asiattomuudet suoraan spämmilootaan. Tiedät jo varmaan miten suhtaudun spämmilootan sisältöön.

Joten ole hyvä. Jätä kommentti.

Varmin keino saada äänensä kuuluviin on perustaa oma blogi. Tämä ei ole mikään keskustelufoorumi tai ilmoitustaulu.

UUTISPÄIVÄ

Jaahas.

Se on sitten possunuha koitunut ensimmäisen “terveen” ihmisen kohtaloksi tässä maassa. Kamala tragedia kuolleen lapsen vanhemmille, sitä en kiistä, mutta siitähän sitten voi keskustella, onko possunuhaan sairastunut henkilö kuollessaan enää terve. Uutisoinnissa on taas toivomisen varaa, kun lööpit kirkuvat terveen ihmisen kuolleen tartuntatautiin.

Ja arvatkaapas mitä muuta? No talvi tietenkin yllätti taas. Tämä uutinen ei yllätä enää ollenkaan. Ei varsinkaan, kun Hyvinkäällä yksi torspo onnistui jumittamaan liikennettä liikenneympyrässä, kun Toyota ei yhtäkkiä ohjausta totellut. Marraskuussa. Ihan yllättäen. Kun vähän lunta satoi. Sitäpaitsi siellä on ihan normaali talvikeli, IMHO.

Kauhua aiheuttavat myös suurpedot. Kolmasosa pelkää, vaikka edes sadasosa ei ole eläessään suurpetoja luonnossa nähnyt. Iloisessa itä-Suomessa pelätään silti vähiten, vaikka siellä on karhuja ja susia eniten. Jännä juttu. Voisiko olla niin, että itäsuomalaiset ovat hoksanneet jo aika päiviä sitten, että niitä suurpetoja on aika turha pelätä, sillä enimmäkseen ne pysyvät siellä metsän siimeksessä ja ne jotka eivät pysy, hoidetaan vaarin torrakolla paremmille metsämaille ihmisiä häiritsemästä. Ja se on niille ihan oikein.

Maailmanloppua joudutaan myös siirtämään, mutta sitä ei sentään peruta. Harmittaa kun kaikkien aikojen spektaakkeli jääkin nyt näkemättä, koska vuonna 2220 olen 241-vuotias ja näkö ja kuulo lienevät jo heikentyneet siihen malliin, etten varmaan erota armageddonia anustapista.

Päivän paras uutinen on kuitenkin tämä. Niilin Hanhet on henkilökohtainen suosikkini ihan siitäkin syystä, että se on viihtynyt korvamadon muodossa kanssani jo kuukauden päivät. Lapsrakkaan Kummitädille kuuluu kiitos siitä.

OSTA, OSTA!

Ihan ensimmäisenä lasta alulle laittaessa ei tule mieleen, että kunhan sen muksun saa tähän maailmaan muljautettua, niin seuraavaksi sitten hukkuukin kaiken maailman mainospostiin, jossa myyntimies toisensa jälkeen yrittää saada sinut ja jälkikasvusi nalkkiin kakaroiden kirjakerhoon tai vähintäänkin käyttämään juuri hänen überimukykyistä vaippamerkkiään.

Eikä nimittäin auta postilaatikkoon liimaillut “ei mainoksia tai ilmaisjakelua” -tarrat. Roskaposti kannetaan lootaan ihan nimellä ja osoitteella varustettuna. Ja voi jeesuksen nahkahousut sitä ilmaisnäytteiden määrää! Kaikkea vaipoista vauvaöljyyn syydetään syli täyteen ihan pyytämättä.

Sääli mainostajien kannalta katsottuna, että olen jo ehtinyt sijoittaa rahani kestovaippoihin, vakuuttaa kakarani ja hankkinut muutkin välttämättömyydet. Menevät tarkkaan kohdennetut mainosrahat Kankkulan kaivoon, kun olen syntyjäni immuuni aggressiiviselle mainonnalle ja ahterini nuoleskelulle kuluttajan ominaisuudessa.

Toisaalta ymmärrän tarpeen mainostaa. Kaikki mikä vähänkin haiskahtaa vauvalta on hinnoiteltu tässäkin maassa niin naurettavasti yläkanttiin, että kukaan tuskin ilman postilaatikon tukkivaa propagandaa mitään ostaisi.

PARI VALITTUA SANAA

Kohtalaisen mulkutettu fiilis tulee, kun huomaa ettei ovi aina heilukaan molempiin suuntiin, tai katu ei niin sanotusti olekaan kaksisuuntainen.

Jos on nimittäin olettanut, että ystävä- ja/tai kaverisuhteet mukamas toimisivat jollain tapaa tasavertaisuusperiaatetta noudattaen, niin siinä olettamuksessa haukkaa kyllä hatullisen sitä itseään.

Eivät toimi, näköjään.

Ihan rehellisesti sanottuna pistää vituttamaan sellainen, että ollaan niin olevinaan hyvää pataa, kahvitellaan ja sitä rataa ja tehdään se melkeinpä kirjaimellisesti minun kustannuksellani. Minä olen joka perkeleen kerta se, joka jonottaa Helsingin kantakaupungin ruuhkissa matkalla johonkin hipstereiden suosimalle snagarille sovittuun tapaamiseen tai ajaa puolen Suomen halki tervehtimään. Aina minä. Aina.

Ja kun tilanne sitten siinä määrin muuttuu, että minusta tuleekin “yhtäkkiä” perheellinen ja joudun venyttämään yhteiskunnan minulle suomaa pientä penniä, enkä näinollen yksinkertaisesti enää läheskään aina ehdi, jaksa tai kykene, niin sitten saa kuulla sekä selän takana, että päin naamaa natinaa siitä, että “sua ei enää koskaan nää” ja “mikset sä vois tulla käymään”.

No miksi ette itse, jos sopii kysyä?

Ihan yhtä pitkä matka täältä on sinne, kuin sieltä, oli se sitten missä vitussa hyvänsä, on tänne!

Minulla on rasitteena tällä hetkellä alle kolmikuinen vauva. Sen vauvan kanssa liikkeelle lähteminen on ihan vitunmoinen revohka ja näillä polttoaineen hinnoilla ei äitiyspäivärahat riitä tyhjänpäiväiseen vitun suhaamiseen pitkin poikin maakuntaa ja Suomenniemeä. Ei ole aikaa. Ei ole varaa. Eikä ole valitusta jo jonkin aikaa kuunneltuani kyllä paljoa motivaatiotakaan jäljellä, jos homman nimi on se, että sosiaalinen kanssakäyminen IRL on pelkästään minun liikehtimisestäni kiinni.

Te tiedätte osoitteen. Teillä on aikaa ja teillä on normaalit palkkatulot ja osalla jopa auto käytössä. Ja ei tämä Rajamäki niin periferiaa ole, etteikö tänne julkisillakin pääsisi.

Se mitä teillä ei ole, on yhtä pätevä ja pakottava tekosyy kuin minulla on.

Tervetuloa tai tervemenoa.

Saatte valita itse.

NÄLKÄ

Jos ihan väkisin pitää etsiä jotain hyvää sanottavaa raskausajasta, joka minun kohdallani on tosin jo taakse jäänyttä elämää, niin onhan se lajinsa hauskaa, että saa ihan luvan kanssa näyttää vähän turpealta ja heittäytyä mielihalujensa vietäväksi.

Eilen tajusin tämän istuessani iltaa kera Miehen, Lapsrakkaan Kummasedän ja tämän ihastuttavan avokin kera. Ei nimittäin ehkä näyttänyt kovinkaan tyylikkäältä kun ahnehdin käkättimeeni puolen kilon vertatihkuvan pihvin ja huuhdoin sen alas arviolta kannullisella sangriaa. Mikäli olisin vielä tiine valtaisine vatsoineni, niin kukaan ei olisi paheksunut ruuan ja juoman määrää, joskin laadusta olisin luonnollisestikin joutunut justiinsa roviolle.

En luonnollisestikaan kadu tai häpeä syömisiäni, sillä raskauskilot jäivät laitokselle ja harrastan täysipäiväistä lehmäilyä imetyksen parissa, joten ravinto tulee kyllä tarpeeseen, mutta kaiken rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että vähän ikävää on, kun ei voi enää puolustaa ruokahaluaan Suolinkaisella. Eikä varsinkaan voi vedota sisuksissaan kasvavaan uuteen elämään jos spandexit uhkaavat saumoistaan ratketa.

Vaan kylläpä onkin nälkä koko ajan.

Ihan helposti voisin imuroida sisuksiini pari pihviä ja kapallisen pottuja.

En sentään ole uudestaan raskaana, se on vissi. Neitseellinen sikiäminen ei ilmeisestikään ole enää 2000-luvun juttuja.

LUULLUN YMMÄRTÄMINEN

Eihän siinä, jos olisi oikeasti vierasperäinen ja jotenkin vaikesti kirjoitettava, lausuttava ja ymmärrettävä sukunimi.

Vaan kun ei ole.

Siltikin siitä saa nähdä ja lukea milloin millaistakin versiota, vaikka olisi kirjain kirjaimelta henkilölle nimensä tavannut.

Viime viikolla sai lukea olevansa Kumerius, tänään olemme Gymeliuksia.

Ei voi olla jumalauta noin vaikeaa.

TOISTAITOISET

Varmaankin on niin, että minulla on äitiyslomailijana ihan liikaa aikaa käsissäni ja olohuoneessa nököttävä tyhmälaatikko on muodostunut liian tärkeäksi ajanvietteeksi, kun varsinkin ruokaohjelmien suomennokset tai pikemminkin suomennosten yritelmät pistävät vituttamaan niin, että maito happanee.

Mikä perkele siinä on, etteivät suomentajat vaivaudu opettelemaan edes gastronomista perussanastoa? Mistä lähtien “grape” on ollut “greippi” eikä viinirypäle? Mistä lähtien entrecôte on ollut sisäfilettä, eikä välikyljystä?

Pre-Text Oy tuntuu olevan paskojen suomennosten edelläkävijä, mitä ruokaohjelmiin tulee.

Vituttaa, jumalauta.

Ihan siksikin, että ensimmäinen varasija ei aikoinaan tuonut opiskelupaikkaa Tampereen yliopistoon Englannin kielen kääntämisen ja tulkkauksen linjalle.

Vuosi vuodelta nyppii enemmän ja enemmän puolen pisteen puuttuminen.

STELLA

Lapsi sai kaksi päivää kestäneet kinkerit nimeämisensä kunniaksi.

Ja yllätyksekseni juhlat sujuivat likipitäen ilman suurempaa draamaa, vaikka kaksi kirkkoon eksynyttä kireäpipoista hapannaamaa onnistuivatkin käytöksellään sekä loukkaamaan eräitä, että viihdyttämään muutamia. Itseäni kyseiset tympiöt eivät enää hetkauttaneet pätkääkään, etenkään kun eivät jatkoille olleet tuppaantumassa.

Juhlallisuuksien jatkot osoittautuivat tarjoilujen suhteen menestykseksi. Ruoka maistui vieraille molempina päivinä, eikä rääpittäväksi jäänyt kuin pari hullua siivua paahtopaistia ja muutama cocktailpiirakka. Kukaan ei joutunut poistumaan kotiin nälkäisenä ja hyvä niin.

Kiitos kaikille kutsutuille ja paikalle saapuneille. Teitte juhlista lystikkäät ja lahjoitte lapsen pilalle.

Erityiskiitos kummeille ja kollegoilleni Rouva Topakalle ja Motoristikomistukselle, sekä naapurin Neiti Sirpakalle, jonka lapsenvahtipalveluita tullaan tulevaisuudessa kernaasti hyödyntämään.

(Nyt voisin ottaa sen lasillisen punaviiniä.)

(Edit: Sivupalkissa kekkereissä tarjoillun juustokakun ohje.)

CHECKLIST

Paahtopaisti ja sinappi-konjakkikastike  -check

Ginigraavattu lohi ja wasabikerma  -check

Timjamiperunat  -check

Metsäsienisalaatti, pastasalaatti ja vihreä salaatti  -check

Fetapiiraat  -check

Cocktailpiirakat ja munavoi  -check

Shampanja-mansikkajuustokakku -check

Tiikerikakku, suojeluskuntalaiset ja herrasväenleivät  -check

Viinit ja muut juotavat  -check

Kukka-asetelmat  -check

Ja nyt otan imurin ja luutun ja siivoan kuin apina.

(Ja seuraavissa kekkereissä tarjoillaan sitten popcornia ja kraanavettä.)

HÖLÖMÖT

En ole koskaan tykännyt kyttääjistä.

Eikä vakuutukseni onneksi ole Pohjolassa.

Mitä helvettiä se loppujen lopuksi pitäisi vakuutusyhtiötä kiinnostaa miten kukakin ajelee ja missä, niin kauan kuin yhtiö ei joudu asiakkaansa torspoiluja maksamaan?

Ja onko ne apinat tulleet ajatelleeksi, että joskus se raju jarrutus tai napakka kiihdytyskin saattaa tulla vakuutuksen antajalle halvemmaksi, kun ei tarvitse vaikkapa hirven tielle hyppelehdittyä korvata isoa euroa henki-, kasko- ja/tai liikennevakuutuksesta.

VANNOMATTA PARAS

Minä kasvoin kamalalla 80-luvulla silloista muotia kauhistellen.

Megainhokkeina mieleeni ovat jääneet erityisesti pitkiä kalsareita muistuttavat tightsit, joita hiihtareiksi silloin haukuttiin ja muodottomat puolijoukkueteltan kokoiset neule- ja trikoopaidat, joiden oikeampi käyttötarkoitus olisi lähinnä kiljusaavin peittona, kuin henkilön päällä.

No, kaikki tietävät, että niitä hirvityksiä ovat vaatetusliikkeet tulvillaan olleet jo pari sesonkia. Kyllä minäkin sen tiesin, kun lähdin metsästämään itselleni päällepantavaa lauantain kekkereihin, joissa on lasta tarkoitus nimellä paiskata. Olin kuitenkin vannonut, että minun yllänihän ei mitään kasarihorroria nähdä kuuna kullan valkeana.

Vaan mitäpä tein, kun oli vähän liikaa omaa aikaa shoppailuun ja olin jo kampaajani kanssa hupaillut ja hassutellut ja hankkinut vienosti kasarihenkisen frisyyrin?

Arvaatte varmaan.

Juuri niin.

Nyt minulla on hyvinkin arveluttavat määrät spandexia kinttujeni peitteeksi ja muodoton maxineuletakki.

Turha kai kysyäkään näyttääkö perseeni isolta ja olenko muutenkin ehkä vähän pelle?

VALMIS MAAILMA

Hyvin menee, kun alle viikkoa ennen Lapsrakkaan ristiäisiä ei nimestä ole yksimielisyyteen päästy velkatorpassa.

Melkein kuukausi mentiin varsin hyvällä ehdotelmalla, kunnes tänään menikin nimi sitten vaihtoon ja hyvä niin. Olisi nimittäin allekirjoittaneelta äidin ominaisuudessa revennyt otsasuoni jos lasta olisi loppujen lopuksi sellaisella nimiharvinaisuudella paiskattu. Vika ei kuitenkaan ole nimessä itsessään, vaan henkilökohtaisissa preferensseissä.

Enkä tasan preferoi.

Onneksi sukulaisille ja muille utelijoille on tullut kategorisesti ilmoitettua, että nimeä ei ole vielä päätetty ja vaikka olisikin, niin ennen papin aamenta ei mitään ole kiveen kirjoitettu.

Lasta ei varmaankaan voi nimetä Yrjö Illistelijäksi tai Pupu Suolinkaiseksi saati Riepu Marakatiksi.

Onneksi ristiäismenu sentään on ollut valmiina keväästä saakka.

RIKKI

Kommentointi pykii.

Jostain syystä moderointi ei skulaa, vaan kommentit jäävät inboxiin makaamaan hyväksynnästä huolimatta.

Korjaan ongelman kunhan vaipanvaihdolta ehdin.

LÄHIRUOKA

Pizzaravintoloitsija taisi nyt ymmärtää jotain väärin.

Ei siinä mitään vikaa ole, että kebab on tuoretta, mutta ei sitä tilauksesta tarvitse teurastaa.

BACK WITH A VENGEANCE

Ah auvoa, on ollut ikävä pitää salaisuutta sisällään.

MoonTV tulee takaisin, ettäs tiedätte nyt tekin.

Käskivät kertomaan, että haku on päällä.

HYVÄNTEKEVÄISYYSMÄÄRÄRAHAT

Jos jotain on odottanut kaksitoista vuotta ja joutuu vielä melkein vuoden odottamaan, niin sen on parempi olla hyvää.

Onneksi minulla on hyvä maku. En suostu syömään mitä tahansa eineshuttua, ajamaan millä tahansa kurjalla ritsalla tai kuuntelemaan Lauri Tähkää.

U2′ta kuuntelen sitä vastoin kernaasti. Musiikki on hyvää, siitä ei ole epäilystäkään ja keikat ovat poikkeuksetta olleet tuon bändin kohdalla aina sieltä paremmasta päästä.

Ja varsin kernaasti pulitin viisisataa monikansallista kahdesta Red Zone -lipusta ensi vuoden elokuun keikalle.

Harvoin tulee törsättyä silmää räpäyttämättä tuollaista summaa rahaa.

Varsinkaan hyväntekeväisyyteen.

HELLAPOLIISI

Kyky harjoittaa omaa ammattiaan on varsin hyvä indikaattori henkilön vireystilalle.

“Mitä helvettiä sä teet?” -kommentti Mieheltä sai minut arvioimaan uudelleen vireystilani ja myös Pepsin soveltuvuuden mannapuuron jatkeeksi kevytmaidon sijaan.

Meillä on koliikkivauva.

IN FINLAND WE HAVE THIS THING CALLED “REILU MEININKI”

En ensinkään vastustaisi häpeärangaistuksen käyttöönottoa tässä maassa.

Se tässä vain harmittaa, että jyväjemmarit ja kyntöullit kyllä pitävät huolen siitä, että Juhantalon, Jäätteenmäen ja Vanhasen kaltaiset kähmijät ja rötösherrat pääsevät varmasti jatkossakin harjoittamaan rikollista toimintaa Arkadianmäelle, vaikka kepulaisuus julistettaisiin tältä istumalta rikokseksi.

Italialaisilla on Berlusconi, Cosa Nostra ja parmankinkku.

Meillä täällä Suomessa on Vanhanen, Keskusta ja reilu meininki.

EKSOOTTISET EVÄÄT

Viisaammat väittävät, että kaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantansseja ja omia serkkujaan.

Itse tykkään myös vanhasta sananlaskusta “hätä ei lue lakia”.

Joten myönnettäköön, että olen hyödyntänyt vapaasti saatavilla olevaa raaka-ainetta myös omassa keittiössä.

Ja jotta hullun sudeettisavolaisen titteli pysyisi edelleenkin allekirjoittaneella, myönnettäköön se myös mediassa.

KODIN HENGETÄR vs. PASKAMUTSI

Kun on kolme viikkoa nysvännyt velkatorpan seinien sisäpuolella ja kernaasti toiminut Lapsrakkaan henkilökohtaisena avustajana, niin mitä voi tehdä, kun on yhtäkkiä melkein kuusi tuntia ihan omaa aikaa?

Lapsrakas ja Mies lähtivät sukuloimaan.

Pesisinkö pyykkiä ja laittaisinko illallisen pöhisemään, vai virittäisinkö itselleni ensimmäisen geeteen sitten viimevuoden pikkujoulukauden?

VAHINGONILO

Hysterianaurut tämän linkin takaa.

Siinä vaan on jotain hervottoman hupaisaa, kun ihmiseen sattuu.

Yst. terv. nimim. “Epäonnistunut epiduraalipuudutus laitoksella”

UUSI KIESI

Vaikka taloudessamme onkin kaksi ensiluokkaista perheautoa, tulee Miehen kanssa aina aika ajoin puheeksi jommankumman nelipyöräisen päivittäminen vähän uudempaan.

Viimeaikainen uutisointi ja uutisointiin liittyvät nettikeskustelut ovat saaneet minut muuttamaan mieltäni seuraavan auton merkin suhteen.

Meille ei hankitakaan enää Volkkaria.

Meille hankitaan Audi.

Ihan vain siksi, että jos saan yhdenkin huumorintajuttoman kiihkofemmarin näkemään tien päällä punaista, on tehtäväni tässä maailmassa täytetty.

(Ja pikanttia lisää perseilyyn tuo tietenkin tämä. Perinteisessä mediassa ei selkeästikään ole opittu mitään tapauksista Lehtovaara ja Nuevo Latino.)

AM-MUUH!

Ei pitäisi valittaa, kun tietää, ettei kaikilla ole asiat ihan yhtä hyvin kuin allekirjoittaneella.

Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että rikkoutuneista nänneistä huolimatta Turistilan velkatorpassa hukutaan äidinmaitoon.

Se on paskapuhetta, että meissä kaikissa asuisi pieni lehmä, sillä minussa ainakin asuu keskikokoinen maitokarja.

Lapsrakkaan päivittäisen ruokailun jäljiltä heruu aina vähintään toinen mokoma ylimääräistä. Olen kahden päivän ajan laittanut tavaraa pakastimeenkin pahan päivän varalle, mutta tällä menolla tuliterä arkkupakastinkin ratkeaa saumoistaan parissa kuukaudessa.

En millään raskisi kaataa tavaraa viemäriinkään, joten huomenna on varmaan pakko soittaa HUSin Äidinmaitokeskukseen ja kysyä jos vaikka huolisivat luovuttajaksi, kun en enää polta, juo tai muutenkaan elä pellossa.

Jos eivät huoli, niin mitä minä sitten teen?

Juottaisinko koiralle? Perustaisinko juustolan? Keittelisinkö maidosta saippuaa ja ryhtyisin kaupittelemaan sitä maailman rikkaille kermaperseille?

ERITTEISTÄ

Äitien pitää kuulemani mukaan analysoiman vauvansa ulosteita.

No, tämä ei nyt varsinaisesti ole mikään analyysi, vaan lipsahtaa pikemminkin slapstickin ja eritehuumorin puolelle, mutta yhtä kaikki lupaan tämän olevan ensimmäinen ja viimeinen kerta tässä blogissa, kun Lapsrakkaan suolen sisällön puheeksi otan.

Kupletin juoni on tämä:

Syyskuinen yö eteläsuomalaisessa taajamassa. Omakotitalo, kolmekymppinen pariskunta ja neljän päivän ikäinen vauva. Molemmat vanhemmat valvomisesta ja vauvanhoidosta sekaisin, ilmapiiri kevyen hysteerinen ja hyvin, hyvin väsynyt.

Vauva, jota Äiti nimittää Rievuksi, on juuri kakkinut vaippaansa. Äidillä on kädet täynnä töitä, sillä vauva on imeskellyt Äidin nännit säpäleiksi ja Äiti on joutunut turvautumaan rintapumppuun ja tuttipulloon imetyksen sijaan. Tissit tulvivat maitoa ja Riepu-vauva kiljuu likaista vaippaa. Äiti pyytää Isän apuun vaipanvaihdossa, jotta pääsee itse lypsämään maidon talteen.

Isä tarttuu topakasti toimeen, riisuu vauvan pyjamasta ja vaipasta ja nostaa jo hieman tyyntyneemmän vauvan käsivarrelleen pestäkseen vauvan sinappisen ahterin.

Kuuluu varsin miehekäs ja voimallinen turahdus ja samassa hetkessä niin Isä, Riepu-vauva, kuin puoli kylpyhuonettakin on paskalla somistettu. Isän ilme on erään luottokorttifirman mainosta mukaillen “hinnaton”, Riepu-vauvan pienillä huulilla karehtii tyytyväinen hymy suolistopaineen hellitettyä ja Äiti ei enää kestä vaan repeää mielipuoliseen huutonaurun ja kikatukseen, sillä vauvan tuottama orgaaninen räjähdyskuvio muistuttaa erehdyttävästi M18A1-viuhkamiinan tuottamaa tuhoa.

Hysteeristen naurunpyrskähdysten värittämän siivoustuokion, vauvan kylvetyksen ja tuttipullon virittelyn jälkeen rauha palautuu taloon. Riepu lupsuttaa tyytyväisenä maitoa pullosta ja illistelee Äidille. Äiti lepertää vauvalle jotain vähäpäistä, sillä ei hormoneiltaan kykene koherenttiin dialogiin.

Ruokailun päätteeksi Äiti suunnittelee nostavansa tapansa mukaan vauvan olkapäälleen röyhtäisemään.

Kriittisellä hetkellä vauva yskähtää ja katso! Äiti saa naamalleen mukillisen taskulämmintä puklua.

Isä nauraa kippurassa hakiessaan moppia lattian siivoamiseen, Äiti huuhtelee silmiään vessan lavuaarin ääressä.

Puklulla asustetun Riepu-vauvan huulilla karehtii tyytyväinen hymy.

LAPSRAKAS

Sunnuntaina, heti puolenpäivän jälkeen syntyi Lapsrakas yhdentoista tunnin pakertamisen jälkeen.

Tyttö tuli maailmaan nyrkki pystyssä, painoi syntyessään 3250 grammaa ja oli vain 107 senttimetriä äitiään lyhyempi.

Äiti on vähän väsynyt, joskin hyvin onnellinen siitäkin huolimatta, että haaroväli tuntuu menneen jossain vaiheessa synnytystä läpi lihamyllyn.

(PS. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että polven murtuminen ja sijoiltaan meno tekee paljon pahempaa kuin alatiesynnytys. Ähäkutti.)

MUSHROOM-MUSHROOM-MUSHROOM-MUSHR—

Vittu, että kylmää vähän meininki mediassa.

On sienistä uutisoitu ja sieniä syöty.

Ja eilen kun tuskissani tuijotin MTV3 Ava-kanavalta Market Kitcheniä, olin melkolailla kauhuissani, kun suomentaja, joka ei tietenkään voi kaikesta tietää, nimitti pannulle tuoreeltaan paiskottavia sieniä korvasieniksi, vaikka kyseessä oli huhtasieni.

Siinä on jumalauta aika iso ero, sanooko englantilainen keittiömestari “morel” (huhtasieni) vai “false morel” (korvasieni).

Voisitteko siis varmuuden vuoksi, rakkaat kanssaihmiset, tarkastaa vielä kertaalleen mitä suuhunne laitatte?

Ei tuore korvasieni tervettä aikuista tapa, ellei sitä ylettömästi syö, mutta kunnon kauhallisesta ryöppäämättömästä sienestä tehtyä soosia aiheuttaa huonolla tuurilla kyllä ihan perkeleen vinkeän myrkytystilan, jossa sydän hakkaa, yrjö lentää ja hengitys takkuaa. On kokeiltu täällä kertaalleen, joskaan en kyseistä ateriaa itse valmistanut.

Tuore valkoinen kärpässieni taasen tappaakin sitten hieman tehokkaammin raavaankin miehen.

Ei mulla muuta nyt tähän hätään.

Yritän päästä tänään laitokselle.

TELAKALLA

Koska en enää voi varmuudella sanoa, onko minulla tähtitieteellinen kakkahätä, vaiko kenties jotain suurempaa on pyrkimässä ulos elimistöstäni tähän maailmaan, telakoin tämän blogin nyt tällä päivämäärällä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

Aika voi olla vain muutamia päiviä, tai se voi olla muutama viikkokin, riippuen millaisen entiteetin saan ängättyä pihalle ja miten sellaisen suorituksen jälkeen viitsii tai jaksaa.

Parempaa lukemista löydätte täältä ja täältä.

Palataan asiaan tuonnempana.

PASSIIVIS-AGGRESSIIVINEN LAUANTAI

I’ll seek you out,
Flay you alive
One more word and you won’t survive
And I’m not scared of your stolen power
I see right through you any hour

I won’t soothe your pain
I won’t ease your strain
You’ll be waiting in vain
I got nothing for you to gain

I’m taking it slow
Feeding my flame
Shuffling the cards of your game
And just in time
In the right place
Suddenly I will play my ace

I won’t soothe your pain
I won’t ease your strain
You’ll be waiting in vain
I got nothing for you to gain

Eyes on fire
Your spine is ablaze
Felling any foe with my gaze

And just in time
In the right place
Steadily emerging with grace

Blue Foundation – Eyes On Fire

VALTION ATKINS-DIEETTI

Mitä helvettiä nyt?

Ihanko oikeasti ylijäämäviljalle ei muuta käyttöä löydy, kuin tuikata tuleen?

Tämä menee kyllä jotenkin todella pahasti yli ymmärrykseni ja sotii todella rankasti moraalikäsityksiäni vastaan.

Vilja on ruokaa, vaikka se sitten olisi rehuviljaa. Ruokaa ei saatana soikoon pidä kenenkään tuolla tavalla haaskaaman.

En ehdota, että ylijäämää pitäisi dumpata Afrikan nälkäänäkeville ja kusta siellä paikallisten viljelijöiden kintuille saturoimalla markkinat ilmaisella materiaalilla ja tuhoamalla viimeisetkin tuottajat, mutta ei sitä nyt perkele saa sytykkeiksi voimalaitoksiinkaan lapioida, sillä se on ruokaa!

Tai ainakin oiva raaka-aine jatkojalostamiselle!

Meillä on tuossa naapurissa viinatehdas ja jos meininki on kerran tässä maassa se, että kalliilla verorahoilla sponsoroidun maatalouden tuotteet voidaan tuprutella savuna ilmaan, niin kyllä valtio on kaikille edes yhdet kännit velkaa.

Pannu pöhisemään vaan.

Kyllä kunnon tömpsytkin lämmittävät talvipakkasilla.

SE TAVALLINEN SETTI ROUVALLE?

Henkilön tulisi varmaankin olla jo vähän huolissaan, jos jäätelöauton kuljettaja tuntee hänet jo nimeltä ja tietää tarkkaan mitä hän aikoo ostaa.

Pitäisi varmaan ylipäänsä olla huolissaan, jos omistaa kanta-asiakaskortin jäätelöautoon.

Tai että syö tolkuttomasti mehujäitä.